Ajankohtaista

5.4.2018 10.27

Mikä selittää hoitajiin kohdistuvaa väkivaltaa vanhustenhuollossa?

Väkivallan yleisyyttä vanhustyössä on tutkittu aiemminkin. Nyt julkaistussa THL:n raportissa selvitettiin tarkemmin, millaiset tekijät ennustavat väkivaltaa ja miten väkivalta vaikuttaa hoitajien hyvinvointiin.

Vanhuspalveluiden asiakkaiden huono kunto ja työn kuormittavuus selittävät hoitajien työssään kokemaa väkivaltaa. THL:n tutkimuksen mukaan vanhusten laitoshoidossa työskentelevistä hoitajista peräti 80 prosenttia oli kokenut väkivaltaa vuoden aikana. Laitoksissa väkivalta oli yleisimmin ruumiillista ja sitä oli kokenut noin 70 prosenttia hoitajista. Myös henkinen väkivalta ja tavaroiden heittely oli tavallista.

Vanhustyötä tekeviltä kerättiin myös ehdotuksia siitä, miten uhkaavia ja väkivaltaisia tilanteita työssä voisi ehkäistä. Erääksi tärkeimmistä keinoista nousi työskentely pareittain. Hoitajat kaipasivat myös koulutusta siihen, miten kohdata muistisairas tai käytöshäiriöinen asiakas.

Lue lisää THL:n raportista Mikä selittää hoitajiin kohdistuvaa väkivaltaa vanhustenhuollossa (pdf) (156.2 KB)

Tutustu myös THL:n aiempaan selvitykseen Henkilöstön hyvinvointi vanhuspalveluissa - kotihoidon kehitys huolestuttava (pdf) (384.5 KB)


Palaa otsikoihin



Tulosta sivu
 
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje